Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
[ ]
08.07.2009 - 10:49

Viimein uskaltauduin kokeeseen Emman umppariongelmien jälkeen. Umpipiiloja saatiin viime aikoina treenattua ihan hyvin ja päästiin vielä tekemään viimeistely treeni torstaina Isojoella Helenan poppoon kanssa ja siellä ei näkynyt enää epävarmuutta piilojen kanssa. Jotenpa perjantaina lähdettiin Emman kanssa ajamaan Tampereelle. Hotelli Rosendahlissa nukuttiin makoisat yöunet valkoisissa lakanoissa (tosin eivät olleet valkoiset enää aamulla Nauru) ja lauantaina oltiin pirteinä kisapaikalla.

Homma alkoi maastolla ja henkilöetsintä oli ensimmäisenä. Voittajaluokan koiria oli 6 ja me pääsimme neljäntenä maastoon, joten odotusta ei tullut hirvittävästi. Ilmakin pysyi aika ihanteellisena eikä asteet nousseet auringonpaisteesta huolimatta hellelukemiin. Totta puhuen jännitti aivan helkutisti ja en ollut enää yhtään varma oliko meidän umppariongelma ohitettu. Ensimmäiseltä pistolta oikesta etukulmasta löytyi heti maalimies ja oma jännitys unohtui siinä vaihessaa. Vasemmalle kulmaan koira upposi hyvin ja tarkasti sen myös periltä saakka. Sen jälkeen sain risteilytettyä koiraa todella mukavasti. Loppuradasta vain hihittelin itsekseni sillä oli niin mukava työskennellä koiran kanssa Nauru Se kuunteli niin hyvin ja risteili aivan ihanasti. Toinen maalimies löytyi parin sadan kieppeiltä vasemmalta ja kolmas samalta puolelta. Umpipiilojen ilmaisussa huomasin että koira oli näytölle mennessä hieman löysempi mitä avopiilolla. Pistemenetykset tulivat kuitenkin omasta työskentelystäni! Olen aina ottanut koiran vastaan, kun se on tullut rulla suussa, niin että minulla on käsi pystyssä merkiksi koiralle missä olen. Aikaisemmissa kokeissani kukaan tuomari ei ole puuttunut tähän mutta nyt tästä lähti pisteitä joka ilmaisulta. Pisteitä kuitenkin 163. Ei koira varmasti tarvitse tuota minun käsimerkkiäni mutta siitä on vain itselle jäänyt jonkinlainen tapa. Täytyy yrittää muistaa jättää se jatkossa pois.

Seuraavaksi vuorossa oli esineruutu. Ruutu oli aika vaikea. Täynnä suopursua, joka haisi omaan nenäänkin tosi vahvasti ja ilma seisoi ihan täysin. Kaksi esinettä nousi ja pisteitä 22. Vasemman kulman taka esine jäi vaikka koira mielestäni kävi siellä mutta juoksi ilmeisesti takaa ohi.

Sitten vielä tottis, jota taas jännitin ihan helvetisti! Vaikka tottiksessa tekeminen on nyt kyllä todella varmaa ja itsellänikin oli luottavainen mieli, että hyvä tulos pitäisi tulla. Mutta sen takia varmaan omat paineet kasvoivat. Jännitys kuitenkin onneksi häviää aina ensimmäisellä suoralla ja niin kävi nytkin. Koira teki oman tasoisen suorituksen ja virheet mitä tuli eivät tulleet yllätyksenä. Eli liikkeestä maahanmenossa se hiukan ennakoi ja juoksusta seisominen olisi voinut olla terävämpi. Lisäksi tasamaanoudossa olisi voinut pitää kapulaa paremmin luovutuksessa. Pisteitä tuli kokonaiset 96, johon ei voi olla muuta kuin tyytyväinen Hymy.

Kisat oli järjestetty todella hyvin, kiitos siitä SRY Pirkanmaalle ja ykköstulos mukana oli mukava ajella takaisin kotiin.

Sen verran tuo meidän umppariongelma nyt musersi tavoitteita, että tämän vuoden SM-kisat voidaan unohtaa sillä ei ehditty saamaan kasaan tarvittavia tuloksia ennen ilmoittautumista. Mutta täytyy sitten asettaa se tavoite ensi vuodelle.

Tuliaiset Tampereelta.

Sanna & Tarmo kirjoitti 13.07.2009 - 23:15
Onneks Olkoon ykköstuloksesta!!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code